24.2.2016

Ruokakeräys kampanja !

Sapuskaa Serbian kodittomille koirille

Kiitokset tuestanne Ruokakeräykseen- saimme rahankeräysluvalla vuodelle 2016 upeat 4361 euroa tukeanne Serbian kodittomien koirien ruokiin!

——————————————————————————————————

SAPUSKAA SERBIAN KODITTOMILLE KOIRILLE :

Sekä yksityisillä että kunnallisilla tarhoilla on suuri puute ravinnosta joita sen asukit tarvitsevat päivittäin- tarhoille ostetaan paikallisilta teurastamolta ’jämäjauhelihaa’ ja mahdollisuuksien mukaan koirille ostetaan tukusta halpaa koirannappulaa. Ruokaa ”jatketaan” turvotetulla, vanhalla ranskanleivällä, jota saadaan lahjoituksena leipomoista. Nobody’s Dog hankkii lahjoitusvaroilla koiranruokaa, jota kuluu talvella reilu 50kg päivässä noin 180 koiran tarhalla. Tarhoja jossa koirat tarvitsevat ravintoa on kymmeniä ja kymmeniä, niin kunnallisia kuin yksityisiäkin. Monet tarhat eivät saa tukea mistään ja eläimet kuolevat nälkään. Ulkotarhoilla koirat tarvitsevat talvisin kaksi kertaa enemmän ruokaa kuin muina vuodenaikoina.

Tarhoilla tapahtuu jatkuvasti yhteenottoja kun koirat taistelevat elintilasta ja ravinnosta- yhteenottoja, joista osa on päättynyt kohtalokkaasti.  Tavoitteena on kerätä pysyvänä projektina lahjoituksia koirannappulaan, jonka hinta Serbiassa on noin 700€ /1000kg. Tällä määrällä ruokitaan noin  250 koiraa noin kuukauden ajan.

Koiranruoka-kampanjaan on mahdollista osallistua lahjoittamalla Nobody’s dogin lahjoitustilille FI75 5780 0720 4437 74, viite 12438. Julkaisemme lahjoittajien nimet yhdistyksen nettisivulla. Halutessasi voit kieltää nimesi julkaisun.

Nobody´s Dogille on myönnetty rahankeräyslupa numerolla POL-2015-8006 . Lupa on voimassa 8.10.2015- 7.10.2016 koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta.

 

ENSIMMÄINEN 1000 KG TILATTU TARHALLE !

Ruoka 1

 

 

 

 

 

Ruoka 3

 

 

 

 

Kuva 2

 

 

 

 

Tämä upea porukka on lahjoittanut Sapuskaa Serbian kodittomille koirille -kampanjaan 23.2.-16 mennessä jo 1769 euroa. Upea saavutus! Tämän lisäksi anonyymi lahjoittaja lahjoitti kampanjaan 800 euroa, joten potti on jo huimat 2569 euroa! Keräys jatkuu jatkuu syksyn kylmentyviä säitä kohden… Lämmin kiitos kaikille lahjoittaneille!

Törmänen Marjo
Urhola Marja-Leena
Koskimaa Minna
Mannonen Meiju
Määttänen Jonna-Maria
Herranen Mia
Kaikkonen Pia
Saukkonen Aija
Korsberg Jonna
Meinander Johanna
Lehtonen Merja
Koskimaa Jonna
Pesic Jaana
Sarasin Jenni
Enholm Leila
Parm Taina
Heikkola Helmi
Junno Sinikka
Dyrendahl-Nyblin Merja
Hänninen Soili
Piiparinen Silja
Sundberg Anne
Ahonen Maija
Welling Jannica ja Dahlström Jonas
Maloney Ulla
Lehto Tanja
Jalvo Mirkka
Martin Niclas
Bergroth Mikko
Saario Titti
Pihlaja J. ja Martikainen P.
Hannukainen Marjo
Virtanen Satu
Sandberg Nina
Kauko Arttu
Kivimäki Susanna
Peltonen Linda
Kinnari Sini
Vataja Kaija
Palviainen Nina
Nirkko Tanja
Virtanen Carita
Dyrendahl-Nyblin Krista
Myllynen Marjut
Manninen Heidi
Grönroos Marjo
Huvinen Marjatta
Huvinen-Lindberg Sanna
Kauppi Raija
Huvinen Antti
Suutari Susanna
Koivunen Riitta
Kaasonen Viivi
Perola Pia
Pulkkinen Marle ja Janne
Toivainen Tarja
Karjalainen Sirkka
Roselius Antti
Anonyymi lahjoittaja
Saukkonen Aija
Gransten Inka
Pesic Saveta
Kurikka Tanja
Champagne Eveliina
Saine Niina
Pesic Tijana
Ahlström Hanna
Mensonen Maaret
Palviainen Eija
Laine Veikko ja Merja
Mänd Kirsi
Kirmonen Minna
Simmala Anne
Anonyymi lahjoittaja