Golija, Becejn kunnallinen tarha

Unknown breed

_MG_8242

_MG_7963_MG_8245

_MG_8229_MG_8228_MG_8219_MG_7962

Noin neljä-viisi vuotias Golija on herttainen, jo hieman tarhaelämään masentunut erittäin kaunis narttu, jonka kuvat ei tee sille oikeutta. Golijan turkki on hoidettuna kaunis, laineikas ja pehmeä, mutta tarhalla takkuuntunut rastoiksi. Golija on asunut tarhalla jo useamman vuoden, ja pysyttelee nykyään enemmän ja enemmän omissa oloissaan, pienissä avoaitauksissa, johon pääsee rauhaan ison aitauksen vilinältä. Golija on kiltti ja säyseä niin koirien kuin ihmistenkin kanssa, ja sen leikkisyys pilkahtelee vielä välillä pintaan, kun sen kanssa pääsee viettämään aikaa kahdestaan. Golijasta saa hyvän lenkkikaverin, sopii hienosti seurakoiraksi. Golija painaa noin 15 kiloa, keskienerginen. Kiltin Golijan paperit valmistuvat loppuvuodesta 2017.