Boni, adoptoitunut kotihoidon kautta

Unknown breed

       

Boni on veljensä Bozan kanssa on asunut Serbiassa Monican eläinsuojelukeskuksessa, jonne ne pääsivät emonsa Kishan (adoptoitunut Suomeen) kanssa turvaan, kun koko perhe oli hylätty edellisen omistajan toimesta kadulle.
Kummatkin veljekset ovat herttasia, ujoja, vielä hieman arkoja nuoria uroksia; kilttejä ja alistuvia koiria, jotka etsivät aikuiskotia jossa on kiltti koirakaveri- ensisijaisesti kaupunkien keskusta-aluiden ulkopuolelta.
Boni sopii parhaiten seurakoiraksi, kaveriksi pitkille lenkeille, joissa se pääsee nauttimaan ulkona liikkumisesta yhdessä ihmisensä ja laumansa kanssa. Bonin kanssa on hyvä myös harrastaa mukavia yhteisiä aivojumppa-askareita tai vaikkapa arkitottista ihan kotosalla.
Bonista saa kiltin ja uskollisen ystävän.
Bonin arvioitu syntymäaika on 1.2.2018, joten pentuenergiaakin ja hepuleita on luvassa, kunhan se ensin kotiutuu kunnolla.
Keskienerginen Boni painaa noin 22kiloa, ja sen säkä on noin 50cm. Suomeen Boni on saapunut 7.12.2018.

Adoptiosta kiinnostuneilta yhteydenotot pyydämme [email protected] sähköpostiin.