Baxi, kotihoidossa Serbiassa

Unknown breed

DSC_1968

DSC_1968DSC_1970

DSC_1967DSC_1966

Baxi pelastettiin kotihoitoon ystävänsä Belin kanssa kodista jossa omistaja oli kuollut vanhuuteen ja jättänyt kolmekymmentä koiraansa oman onnensa nojaan. Koirista oli muutenkin huolehdittu kyseenalaisesti jo pitkään, ja moni niistä piti lopettaa kun vihdoin apua saatiin paikalle. Baxi ja Beli olivat harvoja onnekkaista jotka pelastuivat ja etsivät nyt hyvää loppuelämän kotia. Kaunis Baxi on kiltti, hieman ujo , mutta seurallinen uros jonka syntymävuodeksi on passiin merkitty 2016, vaikka Baxin oikea ikä on noin neljä-viisi vuotta. Sillä on painoa noin 15 kiloa ja sen säkäkorkeua on noin 50cm. Keskienerginen, sopii niin seura-kuin harrastuskoiraksi.